Härkäpapu Jussilan kasvinviljelytilan viljelykierrossa
Kirjoittaja: Katariina Manni, Hämeen ammattikorkeakoulu, Mustiala
Agrologi (amk)
Samuel Jussila on isännöinyt Janakkalassa sijaitsevaa kotitilaansa 14 vuoden ajan. Viljelijän työn ohessa hän toimii kasvinviljelyasiantuntijana ProAgrialla.
Jussilan tilan isäntä Samuel Jussila. (Kuva: Katariina Manni, HAMK)
Jussilan tila on tavanomaisessa tuotannossa oleva kasvinviljelytila, jonka päätuotantosuuntana on siemenviljely. Peltoa on viljelyksessä n. 120 hehtaaria. Viljelykierrossa on viljaa, härkäpapua ja kuminaa. Härkäpapu on ollut viljelyssä mukana vuodesta 2009 lähtien. Kasvukaudelle 2017 härkäpapua on tulossa viljelyyn 36 hehtaaria, mikä on vähän tavanomaista enemmän. Härkäpavun viljelyalan Jussila pyrkii suhteuttamaan kokonaisviljelyalaan, jotta siitä saa viljelykierrossa parhaan mahdollisen hyödyn.
Lavalla 36 hehtaarin härkäpavun siemenet odottelemassa kylvöjen alkamista. (Kuva: Katariina Manni, HAMK)
Jussilan kiinnostus härkäpavun viljelyyn heräsi toisen viljelijän hyvien kokemusten kannustamana ja myös haluna kokeilla jotakin uutta viljelykasvia. Lisämotivaatiota toi se, että härkäpavun viljely onnistuu suorakylvönä, joka on Jussilan tilalla pääkylvömenetelmä.
Aloittaessaan härkäpavun viljelyn Jussila myi sadon rehuksi sikatiloille. Kun härkäpavun siemenviljelylle alkoi tulla kysyntää, Jussila siirtyi siementuottajaksi ja teki siemenviljelysopimuksen Pelto-Paturi Oy:n kanssa. Siemenviljelyssä härkäpavusta saa tavanomaista viljelyä paremman hinnan, mutta se vaatii myös tarkempaa viljelyä.
Härkäpavun monet hyödyt
Taloudellisesti härkäpapua on Jussilan mukaan kannattava viljellä. Tätä näkemystä tukee ProAgrian kannattavuuslaskelmat, joiden mukaan härkäpapu oli vuonna 2016 kuminan jälkeen toiseksi kannattavin viljelykasvi. Härkäpavun viljelyn kannattavuuden taustalla on Jussilan mukaan melko pieni työmäärä, vähäiset viljelypanokset ja kohtuullisen hyvä hinta.
Satotavoitteena Jussila pitää yli 3000 kilon hehtaarisatoa, mutta hyvä taloudellinen tulos hänen mukaansa saavutetaan jo tätäkin alhaisemmalla satotasolla. Taloudellisesti kannattavana rajana Jussila pitää satotasoa 2000 kg/ha tai vähän sen allekin. Viljaan verrattuna voidaan karkeasti sanoa, että härkäpavun satotason ollessa puolet viljan satotasosta, härkäpavun viljely on viljan viljelyä kannattavampaa. Esimerkiksi, jos härkäpavun satotaso on 3000 kg/ha, taloudellisesti tarkasteltuna se vastaa noin 6000 viljakilon hehtaarisatoa.
Härkäpavun viljelyn hyötyinä Jussila näkee myös sen positiiviset vaikutukset maan rakenteeseen. Lisäksi viljelykierrossa se katkaisee viljojen tautipainetta ja sillä on hyvä esikasviarvo. Jussilan tilalla härkäpapu kiertää lähes jokaisella lohkolla, jopa multamailla, joilla sen viljelyä ei varsinaisesti suositella.
Hyvän härkäpapusadon edellytyksiä
Härkäpavun keskisato Jussilan tilalla on kahdeksan vuoden ajalta laskettuna ollut noin 3700 kg/ha ja heikoimpienkin vuosien keskisato on ollut noin 2800 kg/ha. Parhaimmillaan satoa on tullut 4500 kiloa hehtaarilta.
Härkäpavun viljelyn onnistumisen perusedellytys Jussilan mukaan on, että pellon vesitalous on kunnossa. Maan tulee säilyttää riittävä kosteus keväällä, mutta pellolla ei saa olla seisovaa vettä. Maan pH:n tulee olla minimissään kuuden paikkeilla. Pelto saisi olla kohtuuaikainen, jotta kylvöille pääsee hyvissä ajoin. Kovin poutiville maille Jussila ei härkäpapua suosittele. Kovinkaan hallankerkkänä hän ei härkäpapua pidä.
Huippusadon saamisen perusedellytyksenä Jussila pitää riittävän aikaista kylvöajankohtaa. Kylvöille olisi hyvä päästä niin aikaisin, että maassa on vielä riittävästi kosteutta härkäpavun hyvän alkuunlähdön turvaamiseksi. Härkäpavun tulee olla ensimmäisiä kylvettäviä kasveja ja pellolla on syytä lähteä heti, kun maa on sen verran kuivahtanut, ettei se enää tiivisty koneiden painosta.
Kosteutta maassa on oltava reilusti, sillä härkäpapu sitoo kaksi ja puolikertaisesti oman painonsa verran vettä ennen varsinaista itämistä. Riittävän kosteuden varmistamiseksi Jussila suosittelee kylvösyvyydeksi noin 8 cm:n syvyyttä. Jussilan tilalla kylvö perustuu pääosin suorakylvöön. Jos maa pääsee kuorettumaan härkäpavun kylvön jälkeen ennen sen taimettumista, kuorettumaa ei kannata heti lähteä rikkomaan, sillä härkäpapu kasvaa hyvin todennäköisesti sen läpi.
Kylvösiemenen määrän Jussila määrittää mieluummin kylvötiheytenä kuin kilomääränä, sillä siemenen koko saattaa vaihdella huomattavastikin. Vuodesta riippuen tuhannen siemenen paino saattaa vaihdella 200 ja 400 gramman välillä. Myös suklaalaikun pakkotuleennuttamassa tai kuivuuden vaivaamassa kasvustossa siementen paino jää pienemmäksi kuin terveessä ja riittävästi kosteutta saaneessa kasvustossa.
Kylvötiheyssuositusta 80 kpl/m2 Jussila pitää liian suurena. Itse hän suosittelee 70 kpl/m2, jolloin kasvusto vielä varjostaa rikkoja riittävästi, mutta ei lakoonnu yhtä herkästi kuin suurempaa kylvötiheyttä käytettäessä. Jos kyseessä on kevyempi maa, esim. multamaa, kylvötiheydeksi hän suosittelee enintään 60 kpl/m2. Siemenen ymppäystä Jussila ei näe tarpeelliseksi. Todennäköistä on, että maassa on aina jonkin verran sopivaa bakteerikantaa.
Jussilan kokemusten perusteella härkäpavun viljely onnistuu niin kevytmuokatussa, kynnetyssä kuin suorakylvetyssäkin maassa. Suorakylvön etuna hän pitää sitä, että se säilyttää hyvin kevätkosteuden. Lisäksi, jos tulee kuiva kausi, suorakylvössä jäävä kate maan päällä auttaa kosteuden säilymistä maassa. Myös rikkakasvit pysyvät paremmin hallinnassa, jos maata ei muokata, sillä rikkojen siemenet eivät idä yhtä lailla olkijätteessä kuin muokatussa maassa.
Peltoja Jussila kalkitsee tarpeen mukaan ja pyrkii ajoittamaan kalkituksen juuri ennen härkäpavun tuloa kyseiselle lohkolle. Tällöin hän pystyy hyödyntämään kalkin lunta sulattavan vaikutuksen, jolloin kylvö saattaa aikaistua parillakin päivällä.
Vaikka härkäpavun viljelyä multamailla ei suositella, niin Jussila ei pidä sitä kuitenkaan täysin mahdottomana. Suurimpana riskinä multamailla hän pitää kylvöjen viivästymistä ja siitä seuraavaa korjuuajankohdan myöhäistymistä. Multamaa jo itsessään pitkittää kasvukautta, koska maassa on kasvuvoimaa, ja jos kylvö vielä tapahtuu normaalia myöhemmin, saattaa korjuussa tulla haasteita. Siemenrikkapankki ei saa varsinkaan multamailla olla suuri, sillä multamailla kasvusto saattaa lakoutua herkästi ja jos seassa on paljon rikkakasveja, se voi haitata puintia. Vähän harvemmalla kylvöllä voidaan ehkäistä lakoutumisriskiä.
Tasaisesti taimettunut härkäpapupelto. (Kuva: Samuel Jussila)
Härkäpavun lannoitus, rikkojen torjunta ja kasvinsuojelu
Vaikka härkäpapu ei välttämättä tarvitse lannoitusta, Jussila suosittelee starttitypen antamista. Tällä varmistetaan hyvää kasvuunlähtöä, koska härkäpavun oma typensidonta ei kasvukauden alussa ole vielä käynnissä eikä viileästä maasta vapaudu pellon luontaista kasvuvoimaa. Jussila antaa kylvön yhteydessä starttityppeä noin 25 kg/ha. Muiden ravinteiden osalta tulee huolehtia erityisesti riittävästä fosforin ja kalin saannista. Starttilannoitteena hän käyttää NPK-lannoitetta peruslannoituksena ja tarpeen mukaan lisänä StarttiP-lannoitetta.
Rikkakasvien torjunnassa Jussila käyttää glyfosaattia. Sen käytön suurimpana haasteena hän pitää oikeaa ajoitusta, vaikkakaan kovin glyfosaatinherkkänä hän ei härkäpapua pidä. Rikkakasvien torjunnan hän pyrkii tekemään juuri ennen kuin härkäpapu tulee taimelle, jotta glyfosaatti ei vaurioita taimia, mutta torjuu tehokkaasti rikat, eli on ns. ”pöydän puhdistusta”. Ruiskutusajankohdan arvioinnissa on oltava tarkkana, sillä lämpötiloista riippuen jonain vuonna härkäpapu saattaa tulla taimelle muutamassa päivässä ja jonain toisena vuonna aikaa saattaa kulua jopa kolmekin viikkoa. Matara ja savikka ovat tyypillisimpiä rikkoja suurina määrinä esiintyessään, jotka saattavat aiheuttaa erityisesti puinnissa ongelmia.
Härkäpavun kasvinsuojelua Jussila ei juurikaan ole tehnyt. Suklaalaikun torjunnan hyödyllisyydestä hänellä ei ole selkeää mielipidettä, koska tutkimustuloksia siitä on liian vähän.
Omana kokeiluna Jussila testasi suklaalaikun torjuntaa pienessä mittakaavassa edellisellä kasvukaudella. Vertailussa oli kaksi erillistä lohkoa vierekkäin, joista toinen käsiteltiin ja toinen ei. Lohkot eivät olleet samankokoisia, mutta sadot punnittiin erikseen kuivurin vaa’alla, jolloin lohkojen satoja pystyttiin vertailemaan keskenään. Lohkolla, jolla suklaalaikkua oli torjuttu, satoa tuli 450 kiloa enemmän kuin lohkolla, jolla ei tautitorjuntaa tehty. Ihan kaikkea ei voida kuitenkaan laittaa tautitorjunnan hyväksi johtuen lohkojen osittaisesta erilaisuudesta, mutta satoero oli kuitenkin sitä luokkaa, että Jussila koki tautitorjunnan kannattavaksi. Kannattavuutta hän arvioi sillä varauksella, että torjunta-ainekustannukset ja työ saatiin katettua sadon lisäyksen myötä, mutta koska kokeessa oli sen verran muuttujia, ei varmaa faktaa kannattavuudesta tämän perusteella pysty antamaan. Huomioitavaa oli se, ettei 0,75L Amistaria myöhästyttänyt kasvustoa, vaan sadot korjattiin molemmilta lohkoilta samana päivänä ja tarkalleen samassa kosteudessa, joka oli 17 %.
Mikäli härkäpapukasvustoa ruiskutetaan, se on Jussilan mukaan syytä tehdä, kun kasvusto on alle 80 cm:n korkuista. Tällöin ehkäistään kasvuston lamoontumista ja vaurioitumista koneiden alla ruiskutuksen aikana. Etenkin traktorin etuakseli lamoonnuttaa herkästi. Jos kasvusto on päässyt liian pitkäksi kun siinä ajetaan koneilla, se painuu maahan ja pahimmassa tapauksessa saattaa katkeilla. Seurauksena tulee satotappioita, kun yhteytyksen loppuessa kasvusto pakkotuleentuu ennenaikaisesti.
Traktorin etuakseli lamouttaa herkästi pitkää härkäpapukasvustoa. (Kuva: Samuel Jussila)
Härkäpavun puinti ja kuivaus
Härkäpapua Jussila ei pidä erityisen myöhäisenä kasvina, vaikka sellainen mielikuva monilla siitä on. Kasvuajaltaan se on keskimääräisen kevätvehnän luokkaa.
Härkäpavun puinti tulee tavallisesti tehdä matalaan sänkeen, Jussila ohjeistaa. Tämä siitä syystä, että alimmat pavut sijaitsevat kasvissa melko alhaalla, keskimäärin noin 10 cm:n korkeudessa maan pinnasta. Härkäpavun puintia Jussila ei pidä mitenkään hankalana. Jos kasvusto ei ole täysin laossa, puinti on yleensä aika helppoa. Yleensä kasvusto ei lakoonnu täysin vaan ns. lamoontuu puolimakaavaan asentoon ja jää irralleen maasta. Sujuvan puinnin edellytyksenä on, että kasvusto on kuivaa ja valmista. Jussilan kokemusten mukaan härkäpapu ei varise kovin helpolla. Tosin puinnissa pöytä varistaa jonkin verran, joten kaatokelan käytön suhteen ei saa olla liian aggressiivinen.
Puinti tulisi hänen mukaansa ajoittaa siihen hetkeen, kun kasvusto on täysin tuleentunut eikä siinä näy enää edes vihreitä lehtiä. ”Jos on vihreitä lehtiä, yleensä on vielä vihreitä papuja mukana, vaikka silmä ei niitä välttämättä näekään” toteaa Jussila. Peruspuintiohjeena hän suosittelee, että kelan kierrokset alas, varstasilta suhteellisen auki, tuuli täysille ja seulat melko auki. Märän kasvuston puiminen aiheuttaa haasteita. Suurin ongelma on, että kostea kasvusto sotkee koneistoa. Lisäksi jos puitavassa kasvustossa on vihreitä papuja mukana, saattaa puimurin seulat tukkeutua herkästi. Sateiden jälkeen kasvusto vaatii kahdesta kolmeen päivään aikaa kuivuakseen.
Härkäpavun kuivauksessa on erilaisia mielipiteitä. Jotkut suosittelevat kuivausta, jossa kuivaus tehdään vaiheittain ns. rest-pause –tekniikalla, jolloin kuivaus keskeytetään ja jatketaan esim. vuorokauden päästä, jotta kosteus pavuissa tasaantuisi ja irtoaisi paremmin. Jussilan oma kokemus on, että kuivaus suoraan tavoitekosteuteen toimii hyvin ilman välijäähdytyksiä.
Siemeneksi käytettävän pavun vaurioittamista tulee välttää hyvän itävyyden turvaamiseksi. Kaikenlaista kolhimista tulee ehkäistä eikä siementä tule käsitellä pakkasella, jolloin se saattaa halkeilla. Myös korkealta pudottelu saattaa vaurioittaa siementä.
Härkäpapu viljelykierrossa
Härkäpavun hyvä esikasviarvo perustuu sen kykyyn katkaista viljojen tautipainetta ja kykyyn jättää maaperään typpeä, joka on seuraavan viljelykasvin käytettävissä. Maahan härkäpapu jättää typpeä keskimäärin 30-40 kg/ha, joidenkin laskelmien mukaan jopa 70 kg/ha. Härkäpavun maahan jättämä typpi voidaan hyödyntää viljelemällä seuraavana vuonna paljon typpeä vaativaa kasvia, kuten vehnää. Jussilan kokemusten perusteella syysvehnä on erinomainen kasvi kylvää härkäpavun jälkeen. Tällöin typpi hyödynnetään lisätyppenä.
Mallasohran viljelyä härkäpavun jälkeen Jussila ei suosittele, sillä se saattaa nostaa raakavalkuaispitoisuuden liian korkeaksi. Riski on suuri varsinkin silloin, jos loppukasvukaudesta tulee lämmin jakso, jolloin maasta vapautuvan typen määrä lisääntyy ja seurauksena valkuaispitoisuus saattaa nousta jopa niin korkeaksi, ettei ohra kelpaa enää maltaaksi.
Jussilan esimerkki härkäpavun typpeä maahan jättämästä vaikutuksesta oli ohran rehevä kasvusto ja lakoutuminen lohkolla, jolla esikasvina oli härkäpapu eikä lannoitustasoa vähennetty esikasviarvo huomioituna. Vertailuna oli ohralohko, jossa oli sama lannoitustaso ja esikasvina rapsi. Tämä kasvusto pysyi pystyssä.
Härkäpavun viljelyssä samalla lohkolla Jussilalla on viiden vuoden kierto. Yleisenä suosituksena hän korostaa, että riittävästä viljelykierrosta on hyvä pitää kiinni erityisesti kasvitautien, kuten suklaalaikun, ehkäisemiseksi. Hänen mukaansa härkäpapua ei kannata viljellä samalla lohkolla useammin kuin 4-5 vuoden välein. Myös härkäpavun ja öljykasvien viljelyn välissä Jussila suosittelee pitämään muutaman vuoden väliä, sillä niillä on samoja kasvitauteja.
Kerääjäkasvien kylvöön härkäpavun kanssa Jussila suhtautuu varauksella. Siinä vaiheessa, kun härkäpapukasvusto alkaa tuleentua, siitä tulee valoa paremmin läpäisevä. Tällöin jos kerääjäkasvina on italianraiheinä, se saattaa kasvaa turhankin nopeasti ja pääsee ns. ”valloilleen”, jonka seurauksena puinti saattaa hankaloitua, koska se tehdään melko matalaan. Myös lakokasvustossa aluskasvit voivat vaikeuttaa puintia. Tosin jotkut ovat viljelleet apilaa aluskasvina onnistuneesti, mutta sen viljelyssä on huomioitava, että se rajoittaa helposti kasvinsuojelutoimenpiteitä.
Kannustimia viljelyyn
Jussila kannustaa kokeilemaan härkäpavun viljelyä siitä saatavien monien hyötyjen ja hyvän kannattavuuden vuoksi. Jos härkäpavun viljelystä on huonoja kokemuksia jonkun yksittäisen, hankalan vuoden jälkeen, ei siitä kannata lannistua, vaan yrittää uudelleen. Jokaisen kasvin kohdalle saattaa joskus osua se erityisen huono viljelyvuosi, ei härkäpapu tässä ole poikkeus, toteaa Jussila.
Jussila kannustaa tilojen väliseen yhteistyöhön. Erityisen rehuntuotannossa tilojen kannattaisi tehdä nykyistä enemmän suoraa kauppaa. Tällöin jää välikäsiä pois.
Nyt suurin osa härkäpavusta menee rehuksi. Jussila peräänkuuluttaakin härkäpavun viljelyn lisäämistä ihmisravinnoksi. Tässä tarvitaan viljelijöiden ja elintarvikesektorin yhteistyön lisäämistä. Nykyisiin tarjolla oleviin elintarvikkeisiin tulisi käyttää kotimaisia raaka-aineita sen sijaan, että niitä tuodaan Ruotsista, toteaa Jussila.
Uusia härkäpapulajikkeita Jussila jo odottelee. Niiden myötä hän kokee erityisesti viljelyvarmuuden ja kannattavuuden parantuvan nykyisestä, sillä uusissa lajikkeissa on joko nykyistä Kontua suurempi satopotentiaalia tai lyhyempi kasvuaika. Samoin poudankestävyys on parantunut. Seuraavan sukupolven vähähaitta-aineiset lajikkeet kolkuttelevat seuraavaksi ovilla, ja niille on Jussilan mukaan tarvetta.
Haastatellut 24.4.2017 Katariina Manni, HAMK
Härkäpapu Mattiloiden sikatilan viljelykierrossa ja rehukäytössä
Kirjoittaja: Katariina Manni, Hämeen ammattikorkeakoulu, Mustiala
Janne, Sari ja Juuso Mattilan maatila sijaitsee Forssan Matkussa. Tila on tavanomaisessa tuotannossa ja päätuotantosuuntana on sianlihantuotanto. Mattiloilla on yhdistelmäsikala, jossa porsitetaan emakoita ja porsaat kasvatetaan teuraaksi saakka itse. Emakoita on noin 120 ja lihasikapaikkoja noin 1000. Porsaita syntyy keskimäärin 25 porsasta emakkoa kohden.
Peltoa on viljelyksessä n. 400 hehtaaria. Viljelykierrossa on ohraa, kauraa, vehnää ja härkäpapua. Vehnä on ainoa myyntikasvi, muut käytetään rehuna. Härkäpavun viljelystä Mattiloilla on jo useiden vuosien kokemus. Kasvukaudelle 2017 on tulossa n. 40 hehtaarin ala viljelyyn. Ala kasvaa kymmenisen hehtaaria edellisestä vuodesta.
Vuosittainen härkäpavun kulutus Mattiloiden sikalassa on noin 150 000 kg, eikä oma tuotanto riitä kattamaan koko tarvetta. Osa tarvittavasta härkäpavusta ostetaan lähiseudun viljelijöiltä. Kokemukset tilojen välisestä yhteistyöstä ovat hyviä ja halukkaita härkäpavun viljelijöitä on löytynyt riittävästi. Yhteistyön yhtenä etuna pidetään sitä, että molemmat osapuolet hyötyvät siitä. Kasvinviljelytilat hyötyvät härkäpavusta viljelyn monipuolistumisen kautta ja yhteistyön myötä sadolle on ostaja valmiina.
Possut kasvavat härkäpavulla
Mattiloiden tilalla tavoitellaan mahdollisimman omavaraista sikojen ruokintaa ja ostorehujen minimointia. Tämä on yksi syy härkäpavun viljelyyn ja rehukäyttöön.
Ruokintamuotona on liemiruokinta sekä emakoilla että lihasioilla. Pikkupossut saavat aluksi kuivarehua, mutta välikasvatusvaiheessa ne siirtyvät liemiruokinnalle. Ruokinnassa käytetyt rehut ovat ohra, kaura, vehnä, härkäpapu ja teollinen tiiviste. Uutena rehujakeena ruokintaan on tullut hera, jota syntyy paikallisen yrityksen juustonvalmistuksen sivutuotteena.
Härkäpapua käytetään vain lihasikojen ruokinnassa. Sen osuus seoksessa vaihtelee keskimäärin 5-15 %:n välillä kuiva-aineesta laskettuna. Käyttömääriin vaikuttaa erityisesti lihasikojen kasvatusvaihe, mutta myös ruokinnassa käytettyjen rehujen koostumukset. Valkuaistiivisteenä on härkäpapuruokintaan tarkoitettu härkäpaputiiviste ja pienimmille lisänä imetystiiviste. Taulukossa 1 on esimerkki lihasikojen ruokinnasta eri painoissa, kun yhtenä rehukomponenttina on härkäpapu.
Taulukko 1. Esimerkki lihasikojen rehustuksesta, kun mukana on härkäpapua.
| Lihasian paino | 15-30 kg | 30-50 kg | 50-120 kg |
| Rehut | Rehujen osuus kuiva-aineesta, % |
| Kaura | | 9,08 | 9,07 |
| Ohra | 33,84 | 23,61 | 36,08 |
| Vehnä | 29,31 | 28,12 | 24,50 |
| Härkäpapu | 5,00 | 14,99 | 10,00 |
| Imetystiiviste | 10,29 | | |
| Härkäpapu-tiiviste | 18,66 | 18,50 | 15,54 |
| Hera | 2,90 | 5,70 | 4,81 |
Härkäpavun jauhatus tehdään vasaramyllyllä. Sillä jauhatus sujuu, kunhan papu on riittävän kuivaa. Jos se on liian kosteaa, se jää helposti vasaroihin kiinni ja alkaa tukkia myllyä. Maksimikosteutena pidetään 15 %, jotta papu menee hyvin myllystä läpi. Erityisesti härkäpavun kuivauksessa, mutta myös jauhatuksessa, on syytä varautua meteliin kun pavut pomppivat aiheuttaen voimakkaan äänen. Tällöin kuulosuojaimien käyttö on erityisen suositeltavaa.
Emakoiden ruokinnassa härkäpapua ei käytetä. Niiden ruokintaa pidetään niin herkkänä, ettei sen vuoksi ole haluttu ottaa härkäpapua syöttöön. Ja vaikka härkäpapua käytettäisiinkin emakoiden ruokinnassa, määrät olisivat sen verran pieniä, ettei sillä koeta saatavan riittävää hyötyä valkuaisomavaraisuuden lisäämisessä. Lisäksi, koska kaikki tilalla tuotettu härkäpapu kuluu lihasikojen ruokinnassa, senkään puolesta ei ole tarpeen laajentaa härkäpavun käyttöä emakoiden ruokintaan.
Härkäpapuun rehukomponenttina Mattilat ovat olleet tyytyväisiä. Lihasikojen kasvutulokset ovat hyviä eikä maittavuusongelmia ole ollut. Mattiloilla olisi halua lisätä härkäpavun käyttöä ruokinnassa. Sen edistämiseksi he toivovat panostusta niin tutkimukselta, kasvinjalostajilta kuin rehutehtailtakin.
Räätälöityjä premixejä kaivataan täydentämään kotoisten rehujen käyttöä
Jotta kotoisten valkuaisrehujen käyttöä voisi lisätä, Mattilat kaipaavat rehuteollisuudelta kotoisten rehujen täydennykseen soveltuvia premixejä, joiden avulla voitaisiin maksimoida esimerkiksi herneen tai härkäpavun käyttö ruokinnassa. Tällä hetkellä tuntuma on, ettei nykyisillä tiivistevaihtoehdoilla päästä niihin kotoisten valkuaisrehujen käyttömääriin mitä haluttaisiin.
Mattiloiden toiveena on, että joku rehualan toimija alkaisi valmistaa tietyille tilaryhmille räätälöityjä premixejä sen mukaan, mitä rehuja tiloilla on käytössä. Niissä optimoitaisiin aminohapot ja kivennäiset tilalla käytössä olevien rehujen pohjalta. Tämä mahdollistaisi mahdollisimman suuren kotoisten rehujen käytön. Jos isojen rehutehtaiden konseptiin tämä ei sovi, niin tässä voisi olla markkinarako jollekin pienemmälle rehualan toimijalle.
Uudet härkäpapulajikkeet, Kontua aikaisempi Sampo ja satoisampi Louhi kiinnostavat viljelykasveina. Mattilat toivovat niiden siementen saamista markkinoille mahdollisimman pian. Myös seuraavia, merkittävästi vähemmän haitta-aineita sisältäviä tulevaisuuden lajikkeita he odottavat kovasti, sillä ne saattavat mahdollistaa nykyistä suuremmat härkäpavun käyttömäärät sikojen ruokinnassa.
Härkäpapu sopii sikatilan viljelykiertoon
Mattilat viljelevät härkäpapua jo seitsemättä vuotta. Härkäpapua on koko ajan viljelykierrossa mukana ja sitä viljellään samalla lohkolla keskimäärin 4-5 vuoden välein. Keskisato on n. 3000 kg/ha. Huonoimpina vuosina sato on jäänyt noin tuhanteen kiloon hehtaarilta. Tällöin syynä on yleensä ollut kuivuus.
Mattilat ovat kokemustensa perusteella todenneet härkäpavun olevan viljelykierrossa erinomainen kasvi. Useiden vuosien viljelykokemusten myötä härkäpavun monet hyödyt ovat tulleet käytännössä esiin. Jopa huonoimpinakin vuosina, kun satoa ei ole päästy korjaamaan, on härkäpavusta jäänyt positiivisia kokemuksia. Missään vaiheessa he eivät ole harkinneet sen viljelyn lopettamista. He pitävät härkäpapua ehdottomasti sikatilan viljelykiertoon sopivana kasvina.
Yhtenä esimerkkinä härkäpavun positiivista vaikutuksista Mattilat nostavat esiin vuoden 2012, jolloin syksy oli niin sateinen, ettei härkäpapua päästy puimaan ja se jäi peltoon. Seuraavan vuonna havaittiin härkäpavun monia hyviä jälkivaikutuksia. Kun kyseisellä lohkolla viljeltiin seuraavana vuonna ohraa, siitä saatiin huippusato. Tähän uskottiin vaikuttavan erityisesti härkäpavun maahan jättämä typpi, korjaamatta jääneen sadon biomassa ja juuriston maata kuohkeuttava vaikutus. Jo kylvöhetkellä huomattiin härkäpavun maata kuohkeuttava vaikutus. Maa oli erilaista kylvää kuin silloin, jos edellisen vuoden viljelykasvina on ollut vilja. Syksyllä peltoon jääneestä härkäpapukasvustosta ei ollut keväällä mitään haittaa, vaan se oli hyvin maatunutta ja pellon muokkaamiseksi riitti lautasmuokkaus ja kylvö sen jälkeen.
Härkäpavun hyvä esikasvivaikutus tulee Mattiloiden mukaan hyödynnettyä parhaiten kevätvehnän viljelyssä. Tavoiteltaessa korkeita ja valkuaispitoisia vehnäsatoja, tiukoista lannoitusrajoista johtuen riittävän typen saannin varmistamiseksi tarvitaan härkäpavun maahan jättämä lisätyppi.
Mattiloiden kokemuksen perusteella härkäpapupeltoa ei kannata muokata syksyllä. Kasvijäte ei ole ongelma keväällä, koska se maatuu hyvin talven aikana. Kokemuksesta on havaittu, että härkäpavun jälkeiset lohkot kuivahtavat nopeammin kylvökuntoon, mikä aikaistaa kylvöille pääsyä. Lisäksi pelto on helppo muokata ja muokkaus onnistuu pelkällä lautasäkeellä, mikä jouduttaa kylvötöitä.
Yhtenä härkäpavun hyvänä ominaisuutena Mattilat pitävät sen maata parantavia ominaisuuksia. Sen viljelyä pyritäänkin harjoittamaan erityisesti niillä lohkoilla, joilla tarvitaan kunnostustoimenpiteitä. Tosin ei härkäpapukaan ihmeisiin pysty ja esimerkiksi tiivistyneessä savimaassa sen viljely voi olla haasteellista.
Härkäpapua Mattilat eivät miellä myöhäiseksi kasviksi. ”Ei se sen myöhäisempi ole kuin kevätvehnäkään”. Puintiajankohta määräytyy aina kasvukauden ja kasvuston mukaan, ei kalenterista katsomalla. Joskus se voi olla hyvinkin aikainen, joskus myöhäisempi. Vuodet ovat erilaisia niin härkäpavun kuin muidenkin kasvien viljelyssä. Härkäpavun koetaan tuovan joustoa puintiin, kun on eri aikoihin valmistuvia kasveja viljelykierrossa.
Mattiloilla on parin vuoden ajalta kokemusta kerääjäkasveista härkäpavun viljelyssä. Kerääjäkasvina on käytetty italianraiheinää. Pystyssä olevassa härkäpapukasvustossa siitä ei ole ollut haittaa, mutta riskinä on, että jos kasvusto lakoutuu, niin raiheinä saattaa kasvaa siitä läpi. Tällöin kasvuston tuleentumine saattaa hidastua ja puinti vaikeutua.
Härkäpavun kylvöön mahdollisimman aikaisin
Härkäpavun kylvössä Mattilat pyrkivät huomioimaan sen aikaisuuden. Maan tulee olla riittävän kostea, jotta härkäpapu lähtee hyvin itämään. Yleensä härkäpapu onkin ensimmäisiä kylvettäviä kasveja.
Kylvö tehdään pääosin suorakylvönä noin 7 cm:n syvyyteen, käytännössä niin syvään kuin sen koneella saa onnistumaan. Viljely painottuu pääasiassa kivennäismaille. Eloperäisillä mailla, kuten suo- ja turvemaat, viljelyä pyritään välttämään.
Kylvön yhteydessä Mattilat antavat härkäpavulle starttityppeä noin 20-30 kg/ha hyvän alkuunlähdön varmistamiseksi. Kasvukauden aikaisia toimenpiteitä, lähinnä rikkakasvien ja kasvitautien torjuntaa ei yleensä tehdä.
Mikäli rikkakasveja joudutaan torjumaan, se tehdään glyfosaatilla juuri ennen taimettumista. Rikkakasvien torjunnassa suurimpana esteenä pidetään kasvustoon ruiskutettavien kasvinsuojeluaineiden korkeaa hintaa. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että jos kasvuston seassa on paljon rikkaruohoja, se saattaa muodostua ongelmaksi erityisesti rehukäytössä kun rikkojen siementä tulee sadon sekaan. Tällöin saa varautua siihen, että ennen rehukäyttöä tulee lajittelutarve. Lajittelulla rikat saadaan poistettua rehuksi käytettävän härkäpavun seasta.
Härkäpavun kasvitauti suklaalaikku ei ole ollut ongelmana. Kasvukaudella 2016 havaittiin erikoinen ilmiö, jossa härkäpapukasvusto oli hyvä, mutta varren yläosat olivat tyhjiä paloista. Syyksi epäiltiin liian rehevää kasvustoa. Kylvösiemenmäärää on tarkoitus pienentää. Aiemmin kylvösiemenmääränä on käytetty keskimäärin 280 kg/ha, joskus jopa 300 kg/ha. Nyt se on tarkoitus pienentää käyttäen noin 250 kg/ha ja jollain lohkolla kokeilla vain 200 kg/ha. Kontu-lajikkeen kylvösiemenen haasteena on ollut siemenkoon vaihtelu. Erityisesti jos siemen on ollut suurta, se on jäänyt jumiin kylvövantaisiin, jonka seurauksena taimettuminen on ollut epätasaista.
Härkäpavun puinti ja kuivaus
Härkäpavun puintikosteustavoitteena Mattilat pitävät noin 16 %. Lähtökohtaisesti kasvuston annetaan kuivua kunnolla pellolla, jotta se on helpompi puida ja kuivausaika jää lyhyemmäksi. Puintiajankohta määritetään ensisijaisesti kosteusmittarin avulla ja sääennusteet huomioiden. Nyrkkisääntönä on, että kun pavut menevät taikinaksi, ei vielä kannata mennä puimaan.
Mattiloiden kokemuksen perusteella härkäpavun kosteuden mittaaminen vaatii murskaavan mittarin, jotta saa oikean kuvan kosteudesta. Puintiajankohta on myös paljon keleistä kiinni. Jos sääennusteet lupaavat poutaa, puinnin kanssa ei kannata kiirehtiä. Joskus kun kelit ovat pakottaneet, Mattilat ovat joutuneet puimaan härkäpapua, jonka kosteus on ollut yli 20 %.
Puintiohjeena Mattilat vinkkaavat, että puimurin tuuli kannattaa säätää täysille ja seulat isolle. Tosin seuloja ei kannata laittaa ihan niin isolle kuin mitä ohjeistetaan, sillä silloin papuja saattaa mennä puimurin läpi lisäten puintitappioita.
Kuivaus onnistuu Mattiloiden kokemusten perusteella ihan normaalisti, ilman joidenkin suosittelemaa vaiheittaista kuivausta. Kosteustavoitteena he pitävät 15 % tai vähemmän, jotta jauhatus onnistuu. Positiivisena asiana he pitävät sitä, että kuiva papu on tehokas kuivurin puhdistaja.
Härkäpavun viljelyssä tarvitaan oikeanlaista asennetta
Mattilat kiteyttävät hyvin härkäpavun viljelyssä tarvittavan asenteen. Heidän mukaansa asenteen tulee olla sellainen, että ”aina härkäpavusta jää jotain”. Jollei kasvustoa päästä korjaamaan, niin se on erinomainen viherlannoituskasvi, joka jättää typpeä maahan seuraavalle kasville. Lisähyötynä tulee vielä maan rakennetta parantavat ominaisuudet. Härkäpavun viljelyssä ainoana tavoitteena ei kannata pitää sadon maksimointia, vaan viljelyä ja siitä saatavia hyötyjä tulee tarkastella kokonaisvaltaisemmin.
Härkäpavun viljelyn riskejä pienentää se, että ostopanoksia ei viljelyssä ole paljoakaan kiinni, varsinkin jos vielä käytetään omaa siementä eikä tehdä kasvinsuojelutoimenpiteitä. Jos saadaan keskimääräistä pienempi sato tai pahimmassa tapauksessa sato jää kokonaan puimatta, Mattilat pitävät härkäpapua siitäkin huolimatta taloudellisesti kannattavana kasvina. Valkuaiskasvien viljelystä maksettavaa peltokasvipalkkiota Mattilat pitävät merkittävänä kannustimena kotimaisen valkuaisen tuottamisessa.
Hyvänä kiteytyksenä Mattilat toteavat, että ”härkäpavun viljely olisi jo lopetettu, jollei siitä jotain hyötyä olisi.”
Hyvin kasvanutta härkäpapua. Kasvuston keskellä Sari Mattila. (Kuva: Janne Mattila)
Haastatellut 26.4.2017 Katariina Manni, HAMK
Härkäpapu ja apila Lahden lihanautatilan viljelykierrossa ja rehukäytössä
Kirjoittaja: Katariina Manni, Hämeen ammattikorkeakoulu, Mustiala
Veijo ja Eija Lahden maatila sijaitsee Janakkalassa. Tilan toiminnassa on myös heidän poikansa
Lauri Lahti mukana. Tila on tavanomaisessa tuotannossa ja päätuotantosuuntana on naudanlihantuotanto. Naudanlihantuotanto perustuu vieroitettujen vasikoiden kasvatukseen teuraaksi. Pääasiassa eläimet ovat maitorotuisia, mutta joukossa on mukana myös joitain liharotuisia. Eläinpaikkoja on noin 130.
Peltoa on viljelyksessä n. 208 ha. Viljelyssä on nurmea, kevätvehnää, ohraa, kauraa, rypsiä tai rapsi, härkäpapua ja suojavyöhykenurmia. Ohraa, kauraa ja härkäpapua viljellään rehukäyttöön, vehnää, rypsiä ja rapsia myyntikasveiksi. Hernettäkin on kokeiltu, mutta sen jälkeen kun viljelystä tukikasvin kanssa ei enää saanut valkuaiskasvipalkkiota, sen viljelystä luovuttiin. Kaikissa nurmiseoksissa on mukana puna-apilaa, mutta puhtaita apilakasvustoja ei ole. Tulevana kasvukautena on tulossa kokeiluun nurmiseos, jossa on apilan ja nurmiheinäkasvien lisäksi myös sinimailasta. Nurmien viljelykierto on keskimäärin 4-5 vuotta. Eniten kiertonopeuteen vaikuttaa kasvuston kunto ja sadontuottokyky.
Rehuvalkuainen tuotetaan omalla tilalla
Lahden tilalla tavoitellaan mahdollisimman omavaraista nautojen ruokintaa ja ostorehujen minimointia. Tämä on yksi syy härkäpavun ja apilan viljelyyn ja rehukäyttöön. Lisäksi tilalla viljelty rypsi/rapsi myydään läheiselle öljynpuristamolle, ja sivutuotteena syntyvää puristetta käytetään ruokinnassa valkuaislisänä. Puristetta saa tasaisesti ympäri vuoden. Näin ollen kivennäiset ovat ainoa varsinainen ostorehu.
Valkuaiskasvien viljelyssä tavoitellaan monipuolista ja omavaraista valkuaisruokintaa, hyvää nurmien valkuaispitoisuutta ja säästöjä lannoitekustannuksissa. Apila nurmissa tuo joustoa säilörehun korjuuajankohtaan, koska sen kasvurytmi on nurmiheinäkasveja hitaampi.
Ruokintamuotona on erillisruokinta, jossa säilörehu jaetaan pöydälle ja väkirehut sen päälle. Seosrehuruokintaan siirtyminen on harkinnassa. Kaikki eläimet saavat samaa väkirehuseosta, koska useamman seoksen tekeminen ei käytännössä ole järkevää. Keskimääräinen väkirehunkulutus on 5 kg/pv/sonni ja säilörehua eläimillä on koko ajan vapaasti saatavilla.
Väkirehuseoksessa on ohraa, kauraa, härkäpapua ja rypsipuristetta. Jos tilalla tuotettu vehnä ei kelpaa leipäviljaksi, sitä laitetaan myös seokseen. Mylläri käy jauhamassa valmiin seoksen. Yhden sekoituserän koko on 5000 kg. Tyypillinen 5000 kilon rehuerä sisältää:
2700 kg ohraa (54 %)
1500 kg kauraa (30 %)
500 kg härkäpapua (10 %)
300 kg rypsipuristetta (6 %)
Muut väkirehukomponentit paitsi härkäpapu jauhetaan valssimyllyllä. Härkäpavun jauhatus tulee tehdä vasaramyllyllä, sillä valssimyllyllä jauhettaessa härkäpapu tukkii valssin. Rypsipuristetta Lahti pitää hyvänä lisävalkuaisrehuna. Sen lisähyötynä on pölyn sitominen, mikä koetaan viljaa sisältävän rehuseoksen käytön etuna. Härkäpapua sisältävä väkirehuseos on maittavaa, eikä maittavuuden kanssa ole koskaan ollut ongelmia.
Kotoiset rehut toimivat ruokinnassa hyvin. Siitä osoituksena hyvät tuotantotulokset. Päiväkasvut nettokasvuina ovat keskimäärin 600 g/pv, parhaimmillaan päästä jopa 800 g/pv kasvuihin. Keskimääräinen teuraspaino on 360 kg. Lihakkuuden osalta eläimet luokittuvat pääsoin O -luokkiin ja keskirasva on 2, mitkä ovat tyypillisiä tuotantotuloksia maitorotuisilla eläimillä.
Pitkäaikaiset kokemukset härkäpavun viljelystä
Härkäpapua Lahden tilalla on viljelty noin 15 vuoden ajan. Sen viljelypinta-ala vaihtelee 7-12 hehtaarin välillä. Lajikkeena on ollut Kontu. Härkäpapu kiertää viljelyssä koko ajan. Keskisato on noin 3000 kg/ha ja parhaimmillaan on päästy vähän yli 4000 kg/ha satotasoihin.
Viljelykierrossa härkäpavun esikasviarvo tulee parhaiten hyödynnettyä, kun härkäpavun jälkeen kyseiselle peltolohkolle kylvetään paljon typpeä tarvitseva vilja. Lahden tilalla se on kevätvehnä. Lannoituksessa käytetään kevätvehnälle sallittuja typpimääriä. Tällöin härkäpavun maahan jättämä typpi voidaan hyödyntää lisätyppenä. Vehnän typpilannoitusrajoja Lahti pitää sen verran alhaisina, että vehnä hyötyy härkäpavun tuottamasta lisätypestä, varsinkin kun tavoitellaan mahdollisimman korkeaa ja valkuaispitoista satoa.
Pääasiassa härkäpapua viljellään savimailla ja jätetään kevyimmät maat muiden kasvien viljelyyn. Tilan peltojen pH on pääasiassa 6 paikkeilla, joten siltä osin ne soveltuvat hyvin härkäpavun viljelyyn. Myös peltolohkojen vesitalous on pyritty pitämään kunnossa, mikä edesauttaa härkäpavun viljelyä.
Härkäpavun viljely on yksinkertaista
Lahden tilan töiden suunnittelun ja toteutuksen peruslähtökohtana on yksinkertaisuus ja tehokas työajan käyttö. Härkäpavun viljelyä Lahti pitää yksinkertaisena ja vähän työtä vaativana, ja ne ovat syitä, miksi se on pysynyt viljelykierrossa jo pitkään mukana. Lisäksi viljelyn kannattavuus on asia, joka vaikuttaa viljelykasvien valintaan, ja sekin puoltaa härkäpavun viljelyä.
Yksinkertaisuudessaan härkäpavun viljely on sitä, että keväällä se kylvetään ja syksyllä korjataan sato ja kuivataan se. Kasvukauden aikana ei tehdä kasvinsuojelutoimenpiteitä. Suklaalaikkua ei ole juurikaan esiintynyt, joten kasvitautitorjuntaa ei koeta tarpeelliseksi. Peltojen rikkakasvit torjutaan muiden viljelykasvien viljelyn yhteydessä ja kun rikkakasvitilanne on hallinnassa, ei niistä ole ollut haittaa härkäpavun viljelyvuonna, vaikka niitä ei silloin ruiskuteta. Härkäpavun viljelyssä kasvinsuojelukustannuksia Lahti pitää niin korkeina, ettei siihen kannata ryhtyä. Lisäksi se aiheuttaa lisätyötä.
Härkäpavun viljelyssä Lahti ei käytä starttityppeä lainkaan. Tämä saattaa olla yksi tekijä, joka osaltaan hillitsee rikkojen kasvua. Koska härkäpavun typensaanti perustuu sen omaan typensidontaan, se ei luovuta typpeä rikoille vaan käyttää sen omiin tarpeisiinsa.
Härkäpavun viljelyssä Lahti pitää tärkeänä, ettei kasvustosta tule liian rehevää. Rehevä kasvusto lisää lakoutumisriskiä. Liian rehevää kasvustoa Lahti ehkäisee erityisesti maltillisena kylvösiemenmääränä, joka on n. 270 kg/ha. Lahden tavoitteena on mieluummin harva kuin taaja kasvusto, jotta se ei lakoonnu. Liian tiheä kasvusto hidastaa myös tuleentumista ja tekee siitä epätasaista. Lisäksi se hidastaa kasvuston kuivumista puintivalmiiksi, joka puolestaan myöhästyttää puintiajankohtaa.
Härkäpavun kylvösyvyytenä Lahti tavoittelee 5-6 cm:n syvyyttä. Kylvön hän pyrkii tekemään mahdollisimman aikaisin, mutta kylvöajankohta ja kylvöjärjestys määräytyvät osittain peltojen kuivumisen mukaan. Lahden mukaan ”kylvöajankohdassa rapsi, vehnä ja härkäpapu taistelevat keskenään”. Peruslähtökohtana on se, että se millä kasvilla aloitetaan, kylvetään ensin ja vasta sitten siirrytään seuraavaan kasviin.
Lahden tilalla on kokemuksia jopa niinkin myöhäisestä härkäpavun kylvöajankohdasta kuin kesäkuun alku ja siitä huolimatta se puitiin normaaliin aikaan. Eli kasvuston kehittyminen riippuu paljon kylvöajankohdan lisäksi myös kasvukauden olosuhteista.
Puinnissa erityisohjeina Lahti mainitsee ”seulat auki ja paljon tuulta”. Puinti tulee tehdä mahdollisimman lyhyeen sänkeen, koska alimmat palot ovat alhaalla. Jos puidaan pitkään sänkeen, satotappiot lisääntyvät. Puimaan kannattaa lähteä vasta silloin, kun kasvusto on kauttaaltaan mustaa. Jos joutuu puimaan lakokasvustoa, puinti tulee tehdä ensisijaisesti kelien eikä kasvuston tuleentumisen mukaan, sillä laossa oleva kasvusto ei tuleennu täysin, vana siinä on aina seassa vihreää kasvustoa.
Viime kasvukaudella Lahti kokeili puimurin sivuteriä, jotka leikkaavat kasvustoa. Rypsillä ne toimivat hyvin ja tavoitteena on kokeilla niitä myös härkäpavulla, mikäli se lakoutuu.
Kuivauksen Lahti tekee yhtäjaksoisesti kuivaksi saakka. Rehukäyttöön riittää, kun kosteus on alle 17 %. Kuivauslämpötilana hän käyttää vähän alempaa lämpötilaa kuin viljoilla.
Rohkeutta härkäpavun viljelyyn
Lahti kannustaa ainakin kokeilemaan härkäpavun viljelyä. Hänen mukaansa härkäpavun viljely ei ole sen vaikeampaa kuin minkään muunkaan kasvin viljely. Ja vielä kun viljely onnistuu samoilla koneilla kuin muukin viljely, niin ei tarvita edes koneinvestointeja.
Härkäpavun viljelyssä on huomattu viljelyn kannattavuus viljakasveihin verrattuna, mikä on yksi Lahden viljelyintoa lisäävä tekijä. Härkäpavun vaikutuksia maan rakenteeseen Lahti ei ole havainnut. Tämä johtunee suurelta osin hänen mukaansa siitä, että on muitakin positiivisesti maan rakenteeseen vaikuttavia asioita kuin härkäpapu. Esimerkkeinä hän mainitsee nurmen mukanaolon viljelykierrossa ja karjanlannan käytön.
Kannattavuuden lisäksi härkäpavun viljelyn hyötyinä Lahti näkee valkuaisomavaraisuuden sekä ostorehu- ja lannoitekustannusten vähenemisen. Työnsäästö härkäpavun viljelyssä on myös viljelyä motivoiva tekijä. ”Rohkeasti vain kokeilemaan härkäpavun viljelyä” on Lahden kannustin muille viljelijöille.
Haastatellut 25.4.2017 Katariina Manni, HAMK
Herne Uusitalon kanatilan viljelykierrossa ja rehukäytössä
Kirjoittaja: Katariina Manni, Hämeen ammattikorkeakoulu, Mustiala
Hannes ja Tanja Uusitalon maatila sijaitsee Lopella. Tila on luomutuotannossa ja päätuotantosuuntana on kananmunantuotanto. Kanoja on kerrosritiläkanalassa noin 14 600 ja luomusäädösten mukaisesti niillä on ulkoiluun tarkoitettu tarha-alue.
Peltoa on viljelyksessä n. 55 hehtaaria. Viljelykierrossa on ohraa, kauraa, vehnää, hernettä ja nurmea. Herneen viljelyala on noin 10 hehtaaria. Sitä viljellään viiden vuoden kierrolla kaikilla lohkoilla.
Vuosittainen herneen kulutus Uusitalon kanalassa on noin 40 000 kg, joten oma tuotanto ei riitä kattamaan koko tarvetta. Osa tarvittavasta herneestä ostetaan lähiseudun viljelijöiltä. Myös rehuviljaa joudutaan ostamaan.
Herne luomukanojen ruokinnassa
Kanojen rehuseos jauhetaan Uusitalon tilalla omilla laitteilla. Kerralla jauhettava eräkoko on 400 kg ja päivittäisiä jauhatuskertoja on 3 tai 4. Rehuseoksesta pyritään tekemään mahdollisimman karkeaa. Käytössä on murskaava mylly ja se toimii hyvin. Aiemmin kun käytössä oli vasaramylly, rehusta tuli liian hienojakoista ja se oli pölyävää. Herneen murskauksessa ei ole ollut ongelmia, vaan se murskaantuu yhtä hyvin kuin vilja. Rehu jaetaan kanoille ketjuruokkijalla.
Rehuseoksessa käytetyt rehujakeet ja niiden keskimääräiset osuudet:
Kaura, n. 35 %
Ohra, n. 15 %
Vehnä, n. 15 %
Herne, n. 6-7 %
Valkuaistiiviste, n. 18-19 %
Kalkki, n. 8-9 %
Herneellä korvataan osa tiivisteestä ja viljasta. Aiemmin hernettä käytettiin noin 10 %, mutta nyt suositusta on alennettu ja sen käyttömäärä seoksessa on 6-7 %. Käytännön kokemuksena on havaittu, että jos hernettä on liikaa seoksessa, se löystyttää lantaa, jonka seurauksena kanat ja munat likaantuvat herkemmin. Herne on Uusitalon kokemusten mukaan kanoille maittava rehukomponentti.
Hernettä Uusitalo pitää erityisesti luomukanojen ruokinnassa hyvänä rehuna. Sen käytöllä voidaan vähentää teollisen valkuaisrehun tarvetta ja siten alentaa ostorehukustannuksia. Teollisena täydennysvalkuaisrehuna Uusitalo käyttää luomutiivistettä, jota voi käyttää sekä herneen kanssa että ilman hernettä. Luomutiivisteen haittapuolina Uusitalo pitää sen korkeaa hintaa ja sitä, että valkuainen perustuu pitkälti luomusoijaan. Hän pitäisi parempana sitä, että luomurehu voitaisiin tehdä kotimaisista raaka-aineista.
Luomuun siirtyminen ei ole heikentänyt Uusitalon kanojen tuotantotuloksia, vaan tulokset ovat pysyneet yhtä hyvinä kuin ennen luomua. Merkittävin muutos luomuun siirtymisen jälkeen oli lisääntynyt rehunkulutus, joka johtuu kanojen lisääntyneestä liikkumisesta.
Haasteena ruokinnassa on herneen laadun vaihtelut kun sitä joudutaan ostamaan useilta tuottajilta. Laadun tunteminen on tärkeää, jotta se voidaan huomioida rehuresepteissä. Sama pätee myös viljan käyttöön. Mitä useammalta tilalta ja mitä pienemmissä erissä ostoherne tulee, sitä haasteellisempaa se on ruokinnan suunnittelun kannalta. Suurinta laatuvaihtelua herneessä aiheuttaa seosviljely. Siinä viljan määrä herneen seassa saattaa vaihdella huomattavastikin. Uusitalon tilalla on lajittelija ja herne lajitellaan ennen rehukäyttöä jos viljan osuus sen seassa on huomattava.
Ostorehuherneen hinnoittelua tilojen välisessä kaupassa Uusitalo ei pidä ongelmallisena. Hinnoittelu perustuu kyseisen hetken markkinahintaan.
Herne olennainen osa luomutilan viljelykiertoa
Hernettä Uusitalo pitää välttämättömänä luomutilan viljelykierrossa. Se on typpiomavarainen, jättää typpeä maahan seuraavan vuoden viljelykasvin käyttöön, katkaisee viljojen tautipainetta ja monipuolistaa viljelyä.
Pääosin tilan maat ovat hienoa hietaa, jolla herne kasvaa hyvin. Peltojen pH on keskimäärin kuuden paikkeilla. Herneen keskisato vaihtelee 2000 – 3000 kilon välillä hehtaaria kohden. Lajikkeista Uusitalolla on kokemusta Karitasta ja Rocketista. Karitaa hän pitää Rocketia satoisampana.
Uusitalo käyttää jonkin verran viljaa herneen tukikasvina ehkäisemään lakoutumista. Tukikasvina on kaura. Kauran etuna tukikasvina on, että se kasvaa hyvin ja tasoittaa kuivausta. Herneelle ei anneta kananlantaa. Mikäli herneen viljelyssä ei käytetä väkilannoitteita, kylvökoneella pystyy lannoitepuolella kylvämään herneen ja tukiviljan siemenpuolella. Jos haluaa tiheämmän kasvuston, niin herne kannattaa laittaa viljapuolelle ja tukivilja lannoitepuolelle.
Ennen herneen kylvöä Uusitalo tekee siemenen itävyyskokeet. Kylvösiemenmäärinä hän käyttää lähtökohtaisesti viljelysuositusten mukaisia määriä, joihin tehdään pieni lisäys. Lisäys sen vuoksi, koska kylvön jälkeen tehdään rikkaäestys, josta taimet kärsivät jonkin verran. Rikkaäestys tehdään siinä vaiheessa kun pienet rikat ovat tulleet pintaan, mutta kuitenkin ennen herneen taimettumista. Äestyssyvyys on noin 3-4 cm. Jos rikkakasveja ei torjuta ja kasvuston seassa on rikkoja ja jos kasvusto menee lakoon, maan pinta saa valoa ja rikat kasvavat, jonka seurauksena puinti hankaloituu. Mahdollisimman tiheä kasvusto estää rikkoja, mutta samanaikaisesti myös lakoontumisriski kasvaa.
Puintiajankohdan määrittämiseen Uusitalolla ei ole mitään erityisohjetta. Pellolla hän käy arvioimassa kasvustoa ja oikeaa puintihetkeä. ”Kun alkaa rapista, niin puinnin voi aloittaa”, Uusitalo toteaa. Liian pitkäänkään ei kuivumista kannata odottaa, sillä kuivumisen myötä lisääntyy riski, että palot alkavat halkeilla ja seurauksena tulee varisemistappioita peltoon.
Herne olisi Uusitalon mukaan hyvä saada kuivuriin mahdollisimman kuivana. Jos herne on kovin kosteaa, puinnin lisäksi haastetta tulee myös kuivauksessa. Kostea herne jää pyörimään kuivuriin ja jämähtää helposti. Ongelmaa pahenee, jos seassa on rikkoja. Jos herne on mahdollista esikuivata kylmäilmakuivurissa, se helpottaa kuivauksen jatkamista lämminilmakuivurissa. Kuivauksen Uusitalo tekee yhtäjaksoisesti ilman välijäähdytyksiä käyttäen jonkin verran viljan kuivausta alempaa lämpötilaa.
Herneen siemenen itävyyden kannalta on tärkeää, että siemen on ehjä. Jos herne on halkeillut, se menettää itävyytensä. Uusitalolla halkeilu ei siinä mielessä ole ongelma, koska hän lajittelee siemeneksi menevän herneen ja lajittelussa erottuvat haljenneet herneet hän pystyy käyttämään rehuna.
Herneen viljelyssä Uusitalo pitää suurimpana haasteena lakoutumista. Tukikasvin käyttö herneen seassa on tärkein lakoutumista ehkäisevä tekijä. Valkuaiskasvien viljelystä maksettavaa peltokasvipalkkiota hän pitävää merkittävänä kannustimena edistettäessä kotimaisen valkuaisen viljelyä. Herneen viljelyssä haittana kuitenkin on, että tukikasvin käyttö on rajoitettua, mikäli haluaa peltokasvipalkkion.
Haastatellut 4.5.2017 Katariina Manni, HAMK
Apilasäilörehu maistuu Horkan lypsykarjatilan lehmille
Kirjoittaja: Katariina Manni, Hämeen ammattikorkeakoulu, Mustiala
Simo Horkan tilalla Jokioisilla päätuotantosuuntana on maidontuotanto. Peltoa on viljelyssä noin 150 hehtaaria, joka kaikki tarvitaan eläinten ruokintaan.
Simo Horkka odottelee jo kolmatta säilörehunkorjuuta. (Kuva: Katariina Manni, HAMK)
Tulevana sisäruokintakautena lehmämäärä tulee olemaan noin 110 lypsylehmää. Tämän lisäksi kasvatetaan uudistukseen tarvittavat eläimet itse. Tilan pelloilla viljellään säilörehua, rehuviljaa ja härkäpapua. Horkalla on kokemusta myös herneen viljelystä. Lähinnä sitä on viljelty rehuviljan seassa nostamaan viljaseoksen valkuaispitoisuutta.
Horkan tilalla säilörehuntuotanto perustuu kolmen tilan väliseen yhteistyöhön. Se mahdollistaa tehokkaan korjuukoneketjun ja kustannustehokkuuden. Rehunteko suunnitellaan tilojen tavoitteiden ja tarpeiden sekä kasvustojen kehityksen mukaan. Kasvuston valtalaji määrää korjuuajankohdan. Jos mukana on nurmipalkokasveja, ne tuovat joustoa korjuuseen.
Hyvä säilörehu appeessa maittaa lehmille ja lypsättää. (Kuva: Katariina Manni, HAMK)
Monipuoliset nurmiseokset varmistavat määrää ja laatua
Lehmien ruokinta Horkan tilalla perustuu hyvään säilörehuun. Säilörehun tuotannossa panostetaankin määrän lisäksi myös laatuun. Nurmet perustetaan pääasiassa suojaviljaan, mutta kokemusta pikanurmista ilman suojaviljaakin on. Hyvän sadon varmistamiseksi käytetään monipuolisia nurmiseoksia niin lajien kuin lajikkeidenkin osalta.
Perusnurmiseoksessa on timoteitä, nurminataa, ruokonataa, englanninraiheinää, puna-apilaa, alsikeapilaa, valkoapilaa, sinimailasta ja niittynurmikkaa. Lisäksi jokaisesta lajista on vähintään kaksi lajiketta. Monipuolisella seoksella pyritään varmistamaan mahdollisimman tiheä kasvusto joka lohkolla, mikä on hyvän sadon edellytys mutta tärkeää myös rikkakasvien torjunnassa. Niittynurmikkaa Horkka ei pidä varsinaisena satokasvina vaan enemmänkin maan peitekasvina aukkopaikoissa, jolloin se osaltaan auttaa pitämään rikat kurissa.
Kevätvehnä nurmen suojaviljana. (Kuva: Katariina Manni, HAMK)
Viljelyssä olevilta peltolohkoilta löytyy lähes kaikkia maalajeja savimaista turvemaihin. Tämä pyritään huomioimaan siemenseoksissa muuttamalla siemensuhteita sen mukaan, mitkä ovat kunkin lohkon kasvuominaisuudet. Eniten säädetään apiloiden ja ruokonadan osuuksia. Jos on jäykkä ja poutiva maa, lisätään erityisesti ruokonadan osuutta sen hyvän kuivuudensietokyvyn ja nopean jälkikasvun vuoksi. Turvemaille ei taas laiteta apilaa. Koska maalajit saattavat vaihdella myös lohkon sisällä, hyvä lohkokohtainen kasvu pyritään varmistamaan monipuolisella siemenseoksella. Aina siitä seoksesta joku kasvaa, toteaa Horkka pohtiessaan monipuolisen nurmiseoksen hyötyjä.
Säilörehusta Horkka korjaa yleensä kolme satoa, mutta ei neljäskään sato ole mahdottomuus. Vähintään kolme korjuuta mahdollistaa ruokonadan käytön siemenseoksessa. Horkan kokemusten mukaan siitä ei tule maittavuusongelmia, kun rehu korjataan nuorena ja korjuukertoja on useita.
Apiloita Horkka haluaisi käyttää enemmänkin, mutta osittain käyttöä rajoittaa niiden korkea siemenkustannus. Erityisesti valkoapilan nykyistä runsaampi käyttö kiinnostaisi. Valkoapilaa Horkka pitää hyvänä kasvina erityisesti sen tiheän ja maata peittävän kasvutavan vuoksi. Se on hyvä kasvi estämään rikkakasvien kasvua.
Täydennyskylvöstä rutiinia ja pikanurmia tarpeen mukaan
Nurmien täydennyskylvöä Horkka on tehnyt jonkin verran, mutta aikoo jatkossa lisätä sitä. Hän suunnittelee aloittavansa täydennyskylvöt jo nurmen ensimmäisenä satovuonna, jotta nurmi olisi mahdollisimman tiheä alusta lähtien. Täydennyskylvö tehdään yksipuolisemmalla siemenseoksella kuin nurmen perustaminen. Seoksessa käytetään nurminataa, timoteitä ja raiheinää. Jos apilansiemen olisi edullisempaa, se olisi seoksessa mukana. Täydennyskylvön tarpeellisuutta Horkka perustelee sillä, että jos ensimmäisen vuoden kasvusto ei ole tiheä, ei se ole sitä myöhemminkään. Lisäksi harvassa nurmessa rikkakasvit saavat helposti vallan, jonka seurauksena nurmisato pienenee ja rehun laatu heikkenee.
Horkalla on kokemusta myös pikanurmien perustamisesta, jolloin niistä voidaan korjata sato jo kylvövuonna. Tällöin perusnurmiseokseen lisätään nopeakasvuista italianraiheinää ja westerwoldinraiheinää varmistamaan hyvä sato jo ensimmäisenä vuonna.
Tänä vuonna Horkka kokeili pikanurmea, jossa nurmiseoksen lisäksi oli mukana kevätvehnää. Kevätvehnä kylvettiin pneumaattisella pintalevittimellä. Kylvön jälkeen se muokattiin maahan joustopiikkiäkeellä ajaen lohko kahteen kertaan eri suuntiin. Lopuksi kylvettiin nurmisiemenseos Köckerling Grasmaster –kylvökoneella. Kasvusto lähti hyvin kasvuun ja korjattiin säilörehuksi, kun vehnä oli maitotuleentumisasteella. Tarkoituksena on korjata vielä toinen säilörehusato, sillä jälkikasvu oli nopeaa ja kasvusto oli elo-syyskuun vaihteessa jo hyvinkin rehevää.
Simo Horkka tyytyväisenä keväällä perustetun nurmikasvuston laidalla. (Kuva: Katariina Manni, HAMK)
Härkäpapua kokeilussa
Härkäpapua Horkalla oli kokeilunomaisessa viljelyssä neljällä lohkolla. Yhdeltä lohkolta sato korjattiin säilörehuksi ensimmäisen säilörehusadon korjuun yhteydessä. Toisella lohkolla härkäpapu oli nurmen suojakasvina. Tällä lohkolla nurmi oli niin reheväkasvuista, että harkinnassa oli sen korjuu säilörehuksi. Kolmannella lohkolla oli puhdas härkäpapukasvusto, joka oli tarkoitus puida, murskesäilöä ja varastoida tuubiin.
Kontu-härkäpapua kasvamassa lehmien valkuaisrehuksi. (Kuva: Katariina Manni, HAMK)
Yhdellä lohkolla oli kokeiluluontoisesti härkäpapua laidunnurmen seassa, jota osa lehmistä laidunsi. Kokemukset laidunkasvina olivat hyvät ainakin sen perusteella, että härkäpapu maittoi lehmille. Tosin laidunnus tapahtui turhan myöhään, sillä härkäpapu oli ehtinyt kasvaa jo melko pitkäksi ja sen seurauksena lehmät talloivat osan kasvustosta.
Ensivaikutelma härkäpavun viljelystä Horkalla on hyvä. Hän pitää härkäpapua helppona viljelykasvina, joka vaatii vähän ostopanoksia. Lisäksi siitä saa edullista valkuaista lehmien ruokintaan.
Palkokasvien edut ja haasteet
Palkokasvien viljelyn hyötyinä Horkka pitää erityisesti sitä, että sekä lannoite- että ostovalkuaisrehukustannukset ovat pienentyneet. Lisäksi nurmipalkokasvit tuovat joustoa säilörehun korjuuseen, sillä niiden D-arvo ei laske yhtä nopeasti kuin nurmiheinäkasvien. Tästä on etua erityisesti silloin, jos korjuu myöhästyy tai pitkittyy esimerkiksi sateisten säiden vuoksi.
Nurmipalkokasvien hyöty näkyy niiden positiivisena vaikutuksena pellon kasvukuntoon ja maan rakenteeseen. Esimerkkinä tästä Horkka mainitsee peltojen multavuuden lisääntymisen. Vaikka alunalkaenkin peltojen multavuudet ovat olleet hyviä, siitä huolimatta multavuus on edelleen lisääntynyt. Syynä tähän Horkka pitää nurmenviljelyä ja erityisesti apiloiden ja sinimailasen vaikutusta. Niistä jää melko runsaasti maanpäällistä ja juurissa olevaa massaa maahan, joilla on multavuutta lisäävä vaikutus.
Syväjuurisina kasveina apila- ja sinimailasnurmet parantavat maan rakennetta. Lisäksi niiden juuristo pystyy irrottamaan maaperästä ravinteita tehokkaasti ja kuivana vuonna niiden vedenottokyky on nurmiheinäkasveja tehokkaampaa. Tämä näkyy erityisesti poutivilla savimailla kuivana vuonna, toteaa Horkka.
Pientä määrää hernettä viljan seassa viljeltynä Horkka pitää hyvänä. Se on helppo viljellä ja toimii myös nurmen suojaviljakasvustossa. Edellytyksenä on maltillinen herneen määrä, jottei kasvusto ala varjostaa liikaa alla olevaa nurmea. Kylvösiemenmääränä Horkka on käyttänyt keskimäärin 180 kg/ha viljan siementä ja 20 kg/ha hernettä.
Apilan ja sinimailasen vaikutus rehun koostumuksessa näkyy erityisesti korkeampana raakavalkuaispitoisuutena ja matalampana D-arvona verrattuna säilörehuun, jossa ei ole nurmipalkokasveja tai niiden osuus on hyvin vähäinen. Ruokinnassa Horkka käyttää aina kahta säilörehua samanaikaisesti. Toinen on apilapitoista ja toinen nurmiheinäkasvivaltaista. Näin ne tasapainottavat toisiaan.
Nurmipalkokasvien viljelyn suurimpana haasteena Horkka pitää sitä, miten ne saataisiin pysymään nurmissa pidempään kuin keskimäärin pari vuotta. Myös niiden talvenkestävyys voisi olla parempi. Horkan mukaan viime talvessa oli jotain poikkeuksellista, joka kuritti apiloita ja sinimailasta normaalia enemmän, sillä seurauksella, että niitä oli selkeästi tavanomaista vähemmän talven jäljiltä. Yksi keino apiloiden pidempään säilymiseen nurmissa olisi täydennyskylvö, mutta korkea siemenkustannus ei Horkan mukaan kannusta tähän.
Nurmipalkokasvien kasvinsuojelua Horkka pitää haastavana, sillä sopivia kasvinsuojeluaineita on rajallisesti ja ne ovat kalliita. Kasvinsuojeluaineita käytettäessä apila ja sinimailanen vioittuvat helposti, jonka seurauksena ne häviävät kasvustosta. Rikkakasvien torjunnassa Horkka suositteleekin panostamaan mahdollisimman tiheään kasvustoon kasvinsuojeluaineiden käytön sijaan.
Tiheä nurmikasvusto on hyvä ja kustannustehokas keino torjua rikkakasveja. Nurmen aukkopaikat rikkakasvit valtaavat helposti ja nopeasti. (Kuvat: Katariina Manni, HAMK)
Haastatellut 31.8.2017 Katariina Manni, HAMK
Herneestä säilörehua
Mustialassa viljeltiin kasvukaudella 2017 hernettä kolmella eri lohkolla yhteensä 14,17 ha. Herne-lajike oli Rocket ja tukikasvina oli Matty-kaura. Käytetty siemenmäärä seoksessa oli 300 kg/ha hernettä ja 30 kg/ha kauraa. Starttityppeä annettiin kylvön yhteydessä n. 45 kg N/ha. Kylvö tapahtui toukokuun puolivälissä. Kylvön jälkeen herne-kaura taimettui tasaisesti.
Tasaisesti taimettunut herne-kaura -kasvusto 21.6.2017. (Kuva: Katariina Manni, HAMK).
Hernekasvustot Mustialassa kärsivät myöhäisestä kasvukaudesta ja sateisesta syksystä. Kasvustojen kehittyminen oli epätasaista, sillä herne alkoi tuleentua huomattavasti kauraa aiemmin. Lisäksi tukikasvin käytöstä huolimatta kasvustot lakoontuivat. Elokuun lopulla yhden lohkon kasvusto oli jo niin laossa ja kaura vielä paikoitellen vihreää, että se päätettiin korjata säilörehuksi. Kylvöajakohta tällä lohkolla oli 15.5.2017.
Lakoutunutta herne-kaura -kasvustoa 22.8.217. (Kuva: Katariina Manni, HAMK).
Herne-kaurasta tehtävän säilörehun korjuu käynnistyi niitolla 23.8. Lakoutuneesta kasvustosta huolimatta niitto sujui hyvin. Herneen palot olivat jo täyttyneet ja lehdet muuttuneet ruskehtaviksi, mutta kaura oli vielä melko vihantaa. Niiton seurauksena herneestä tuli jonkin verran varisemistappioita.
Herneen niittopäivä 23.8. (Kuvat: Katariina Manni, HAMK).
Niiton jälkeen kasvuston annettiin esikuivua niitto karholla vuorokausi, jonka jälkeen karhoja yhdistettiin. Sato korjattiin paalaamalla 24.8.. Paalit sidottiin verkolla, 2,3 kierrosta verkkoa/paali. Säilöntä tehtiin happopohjaisella säilöntäaineella ja happoa laitettiin n. 6 l/tonni. Käärintä tehtiin välittömästi paalauksen jälkeen. Muovia laitettiin 6-7 kerrosta/paali.
Herneen paalauspäivä 24.8. (Kuvat: Katariina Manni, HAMK).
Kasvuston kuiva-ainepitoisuus niittohetkellä oli 348 g/kg. Vuorokauden mittaisen esikuivatuksen aikana kuiva-ainepitoisuus lisääntyi. Valmiissa säilörehussa se oli 377 g/kg. Paalien halkaisija oli n. 140 cm. Paalien paino oli keskimäärin 700 kg. Paaleja tuli 104 kpl 7,2 ha:n alalta. Sato oli n. 10 100 kg/ha. Valmiin säilörehun kuiva-ainepitoisuuden perusteella laskettuna kuiva-ainesato oli n. 3 800 kg ka/ha.
Paalien keruuta. (Kuvat: Katariina Manni, HAMK).
Sääolot suosivat korjuuta. Keli oli kuiva ja aurinkoinen. Niiton, karhojen yhdistämisen ja paalauksen seurauksena varisemistappioilta ei voinut välttyä palkojen ollessa jo niinkin valmiita kuin mitä ne korjuuhetkellä olivat.
Varisemistappioina palkoja ja auenneista paloista varisseita herneitä. (Kuvat: Katariina Manni, HAMK).
Vaikka niitto tehtiin kasvuton kehitykseen nähden hieman turhan myöhään, niin siitä huolimatta raaka-ainenäytteen perusteella se oli vielä hyvää rehua niin koostumuksen kuin rehuarvojenkin osalta. Raaka-ainenäyte otettiin 24.8.
Säilörehun korjuun jälkeen herne-lohko kevytmuokattiin ja siihen kylvettiin syysvehnä 6.9. Näin hyödynnettiin herneen maahan sitomaa typpeä ja samalla ehkäistiin ravinnehuuhtoutumia.
Herne-kaura -säilörehun korjuun jälkeen pelto kevytmuokattiin ja siihen kylvettiin syysvehnä 6.9. (Kuva: Katariina Manni, HAMK)
Härkäpavusta säilörehua
Tavoite
Erilaisten säilörehun korjuumenetelmien kokeilu ja niistä saadut kokemukset ovat tärkeä osa kotimaisen rehuvalkuaisen tuotantoa. Säilörehuksi tarkoitettu härkäpapukasvusto voidaan korjata joko suoraan pystykasvustosta kaksoissilppurilla, suoraniittopäällä varustetulla tarkkuussilppurilla tai ajosilppuri tai vaihtoehtoisesti niittämälle se ensin karholle ja korjaamalla rehu paalaimella, noukinvaunulla tai silppurilla.
Tarkoituksena oli kokeilla säilörehun tekoa härkäpavusta niittämällä se ensin karholle ja korjaamalla rehu noukinvaunulla ja paalaimella. Noukinvaunulla korjattu rehu säilöttiin laakasiiloon.
Käytännön toteutus ja kokemuksia
Härkäpapulajikkeena oli Fuego, joka viljeltiin puhdaskasvustona. Osa siitä kylvettiin 2.6. ja osa 4.6.2015. Fuego on ulkomainen, reheväkasvuinen lajike, joka tuottaa runsaasti biomassaa. Suomen oloissa se ei kuitenkaan ehdi tuleentumaan puintikypsäksi.
Fuego-härkäpapukasvustoa 25.8.2015. (Kuva: Katariina Manni, HAMK)
Sateisen syksyn vuoksi korjuuajankohta siirtyi pidemmälle kuin oli tavoite. Säilörehun teko päästiin aloittamaan 13.9. jolloin kasvusto niitettiin. Seuraavana päivänä, 14.9. niitetty kasvusto korjattiin karholta noukinvaunulla. Rehunsäilönnässä käytettiin happoa, AIV 2, n. 6 l/tonni. Rehu varastoitiin laakasiiloon. Paalattava kasvusto niitettiin 21.9. ja paalattiin 22.9.
Korjuuhetkellä kasvusto oli vielä pääväritykseltään vihreää, mutta lehdet olivat jo jonkin verran ruskistuneet. Palot olivat kehittyneitä ja täyttyneitä, mutta sisällä olevat pavut vielä vaaleita ja pehmeitä. Varsi oli vankka ja kasvusto hyvin pystyssä.
Fuego-härkäpapukasvustoa ja avattu palko säilörehuntekohetkellä 13.9.2015.(Kuvat: Katariina Manni, HAMK)
Niitto
Härkäpapukasvusto niitettiin hinattavalla Krone-lautasniittomurskaimella. Niittohetkellä kasvusto ja pellon pinta oli märkää pitkään jatkuneiden sateiden seurauksena, mikä toi haastetta korjuuseen. Rehun teko oli kuitenkin aloitettava, koska luvassa oli poutajakso eikä kasvustoa halutta päästää enää vanhenemaan. Märkä pelto lisäsi riskiä, että niitetyn kasvuston sekaan joutuu kuraa. Kasvuston kosteus puolestaan alensi rehun kuiva-ainepitoisuutta ja lisäsi puristenesteen määrää.
Niitettäessä sänki jätettiin mahdollisimman pitkäksi, noin 15 cm, jotta karho olisi mahdollisimman ilmava ja edistäisi rehun kuivumista. Lisäksi pitkä sänki ehkäisee rehun kuraantumista.
Tehtäessä härkäpavusta säilörehua, kasvuston ja karheiden tallaamista tulee välttää. Jos pystyssä olevassa kasvustossa ajetaan, se ei nouse enää tallaamisen jälkeen pystyyn. Karhetta tallattaessa on riski, että rehun sekaan joutuu maata. Niitetty karhe saatiin säädettyä niittokoneen karhotinpelleillä riittävän kapeaksi, 1,5 m, jotta traktori ei tallaa sitä rehua korjattaessa. Erillistä karhotusta ei kannata käyttää varisemistappioiden vuoksi. Niitetyn kasvuston päällä ajamisen välttämiseksi pelto niitettiin ajamalla sitä koko aja ympäri.
Varisemistappioiden minimoimiseksi niitto tehtiin mahdollisimman pienellä kierrosluvulla. Kyseisellä niittokoneella se oli 300 kierrosta/min, mikä oli riittävä. Ajonopeus oli normaali niittonopeus, jotta kasvusto kaatui karholle tasaisesti. Niittokoneen murskainta ei käytetty, koska se lisää varisemistappioita. Jos murskainta ei saa pois päältä, varisemistappioiden pienentämiseksi kannattaa käyttää niin pientä kierroslukua kuin mahdollista ja säätää murskaimen hankainpelti mahdollisimman kauas kelasta.
Härkäpavun niittoa. (Kuva: Outi Vahtila, HAMK)
Korjuu noukinvaunulla
Niitetty härkäpapukasvusto korjatiin Strautmann Mega Vitesse 3801 –noukinvaunulla. Käyttökierrosluku pidettiin samana, jota käytetään muutenkin rehunteossa. Ajonopeus pidettiin melko suurena, jotta palkoja ei ehdi varista maahan. Noukin säädettiin niin korkealle, etteivät piikit raapineet maata.
Härkäpavun korjuu noukinvaunulla. (Kuvat: Outi Vahtila, HAMK ja Katariina Manni, HAMK)
Kuorman täyttöautomatiikka otettiin pois päältä jotta märkä rehu ei tiivisty liikaa. Automatiikan ollessa päällä, rehumassa painoi sulloimen päällä niin paljon, että rehu alkoi "muusaantua" ennen kuin täyttöautomatiikka siirsi kuormaa taaksepäin. Automatiikan ollessa pois päältä rehumassaa pitää siirtää manuaalisesti vaunussa taaksepäin. Tämän haittapuolena on se, että vaunussa olevaa rehutilaa ei saada yläosasta täyteen saakka.Hapotuksen annostelua on syytä seurata, sillä korsimassaa voi olla niin vähän, että hapottimen automaattinen annosteluanturi ei välttämättä toimi koko ajan. Tällöin happoa pitää annostella manuaalisesti. Tehdyillä asetuksilla noukinta ja kuormanteko sujuivat ongelmitta.
Vuorokauden mittaisesta esikuivatuksesta huolimatta härkäpapukasvusto oli märkää, mikä lisäsi sen painoa. Painon arvioitiin olevan 1,5 kertainen ruohokuormaan verrattuna. Tämä on syytä huomioida maan kantavuuden ja muun liikennöinnin osalta. Huonon esikuivumisen seurauksena puristenesteen erittyminen oli runsasta. Sitä valui noukinvaunusta jo korjuun aikana ja kuljetettaessa rehua siilolle. Puristenesteen erittyminen jatkui vieä siilolla rehua tiivistettäessä.
Puristenestettä erittyi jo kuormasta ja jatkui siilolla. (Kuvat: Katariina Manni, HAMK)
Rehun niitto ja korjuu aiheuuttivat jonkin verran varisemistappioita. Erityisesti lehtiä, palkoja ja yksittäisiä papuja varisi peltoon. Kuitenkaan niiden määrä kokonaissadosta ei silmämääräisesti arvioituna näyttänyt olevan merkittävä.
Korjuutappioita ja maan joutumista rehun sekaan voidaan minimioida koneiden säädöillä. (Kuva: Katariina Manni, HAMK)
Kuorman purku
Siilolla märkä rehumassa tallautui tiiviiksi ja painui pieneen tilaan. Suurimpana ongelmana oli painavan kuorman ajaminen kasan päälle, varsinkin jos alla oli vielä huonosti tiivistettyä rehua. Tämä aiheutti sen, että rehukuorma piti kipata siilon etuosaan ja siitä siirtää se etukuormaajalla rehukasan päälle.
Kuvia härkäpapusäilörehun korjuusta noukinvaunulla.
Korjuu paalaimella ja käärintä muoviin
Osa härkäpavusta korjattiin paalaimella. Paaleista tuli tiukkoja ja tasakokoisia, mikä helpotti niiden käärimistä.
Härkäpapusäilörehun paalaus ja käärintä muoviin menossa. (Kuvat: Katariina Manni, HAMK)
Paalauksen ja käärinnän haasteena oli alhainen kuiva-ainepitoisuus, jonka johdosta paalit olivat todella painavia käsitellä niin paalaajassa, käärijässä kuin niitä kuljetettaessakin. Märän rehun paalaaminen aiheutti paalaimen toimintahäiriöitä, kun märkää rehua jäi paalaajan telojen väliin estäen paalin pyörimisen. Paalauksen ja käärinnän jälkeinen koneiden puhdistus oli aikaavievää, kun märkää rehua ja puristenestettä jäi koneisiin kiinni.
Kuvia härkäpapusäilörehun korjuusta paalaimella ja käärintä muoviin.
Rehuanalyysit
Härkäpapusäilörehusta otettiin raaka-ainenäyte laakasiilolla kuorman purun yhteydessä 14.9.2015 ja varsinainen säilörehunäyte otettiin 18.11.2015. Säilörehuanalyysitulosten perusteella voidaan todeta, että se edustaa koostumukseltaan ja rehuarvoiltaan tyypillistä palkokasvisäilörehua. Säilönnällinen laatu oli hyvä. Kuiva-ainepitoisuus oli alhainen, mikä aiheutti kovilla pakkasilla rehun jäätymistä.
Härkäpapusäilörehun raaka-ainenäyte ja varsinainen säilörehunäyte:
Valmista härkäpapusäilörehua menossa syöttöön lehmille. (Kuvat: Katariina Manni, HAMK)
Härkäpapusäilörehu lypsylehmien ruokinnassa
Härkäpapusäilörehua syötettiin vuoden 2015 joulukuun puolivälistä kevääseen 2016 Mustialan karjassa. Sitä käytettiin sekä lypsylehmien että nuorkarjan ruokinnassa seosrehuun sekoitettuna. Härkäpapusäilörehun rinnalla syötettiin nurmisäilörehua.
Härkäpapusäilörehua sekä lypsylehmien että nuorkarjan seosrehussa. (Kuvat: Katariina Manni, HAMK)
Härkäpapusäilörehun maittavuus oli hyvä. Jonkin verran eläimet valikoivat rehua syödessää ja pisimmät härkäpavun korrenpätkät jäivät syömättä. Haasteena säilörehun teossa oli se, ettei noukinvaunukorjuumenetelmällä saatu rehua silputtua niin lyhyeksi ja tasalaatuiseksi, etteivät eläimet pystyisi valikoimaan sitä. Toisaalta, korsi on härkäpapusäilörehun sulamattomin osa, joten merkittäviä ravintoainetappioita ei tästä eläimille tule.
Härkäpapusäilörehua laakasiilossa. Pisimmät härkäpavun korrenpätkät eläimet jättävät syömättä. (Kuvat: Katariina Manni, HAMK)
Härkäpapusäilörehu onnistui säilönnälliseltä laadultaan hyvin. Myös koostumukseltaan ja ravintoainepitoisuuksiltaan se oli lähellä rehutaulukoissa olevia keskimääräisiä arvoja. Raakavalkuaispitoisuudeltaan se oli vähän rehutaulukoiden arvon alapuolella, mutta sulavuus oli keskimäräistä korkeampi. Näytteitä otettiin rehunteon aikana raaka-ainenäytteenä sekä valmiista säilörehusta 18.11.2015 ja 14.3.2016. Analyysituloksista "tumma" on otettu rehun tummemmasta pintakerroksesta ja "vaalea" sen alapuolella olevasta vaaleammasta kerroksesta:
Toki näytteiden otossa ja analyysien tulkinnassa aina tulee huomioida näytteiden edustavuus ja niiden vaikutus analyysituloksiin. Erityisesti härkäpapusäilörehun näytteenotossa edustavuuden kanssa tulee olla huolellinen, sillä lehtien ja papujen arvot ovat merkittävästi paremmat kuin korren. Ja missä suhteessa näitä tulee näytteeseen, se vaikuttaa analyysitulokseen.
Härkäpapusäilörehu syötettiin talvikuukausina. (Kuva: 16.3.2016, Katariina Manni, HAMK)
Härkäpavun ja herneen murskesäilöntä
Tavoite
Murskesäilöntä on yksi tapa varastoida rehua. Se on kustannustehokas tapa rehun säilöntään, sillä säilöntä on suhteellisen nopeaa ja kuivauskustannus jää pois. Murskesäilöntä perustuu maitohappokäymiseen, aivan kuten nurmirehunkin säilöntä. Hyvän säilöntätuloksen varmistamiseksi säilöttävään rehuun lisätään säilöntäainetta ja ilman pääsy rehun joukkoon estetään. Happolisäys tehdään rehun murskauksen yhteydessä. Varastointi tapahtuu huolellisesti tiivistämällä, peittämällä ja painottamalla rehu ilmatiiviiseen varastoon. Säilöntä ja varastointi suositellaan tehtäväksi heti puinnin ja murskauksen jälkeen.
Tarkoituksena oli tuottaa maatilamittakaavan tietoa härkäpavun ja herneen murskesäilönnästä.
Käytännön toteutus ja kokemuksia
Härkäpapulajikkeena oli Kontu ja hernelajikkeena Rocket, jotka molemmat viljeltiin puhdaskasvustoina. Korjuu tapahtui puimalla ja säilöntä murskesäilöntänä. Rehu varastoitiin laakasiiloon.
Herneen kylvö tapahtui 17.-18.5. Kylvösiemenmäärä oli 250 kg/ha. Starttilannoitteena oli YaraMila NK2 (22-0-12), 200 kg/ha. Herne kärsi kevään ja alkukesän sateista ja märästä maasta, jonka seurauksena taimettuminen sekä kasvuston myöhempi kehitys oli hyvin epätasaista.
Härkäpavun kylvö aloitettiin 2.6. ja saatiin päätökseen 4.6. Kylvösiemenmäärä oli 220 kg/ha. Starttilannoitteena oli YaraMila Y3 (23-3-8), 110 kg/ha.Härkäpapu hyötyi alkukesän kosteudesta ja taimettui tasaisesti.
Härkäpavun kasvinsuojelutoimenpiteitä ei pystytty tekemään alkukesän sateisten, tuulisten ja kylmien säiden vuoksi. Rikkakasvit pysyivät kuitenkin kurissa rehevän kasvuston ansiosta. Puitaessa rikoista ei ollut haittaa. Rikkakasvien mahdollista vaikutusta satoon on vaikea arvioida. Kasvitaudeista esiintyi suklaalaikkua, mutta ei kuitenkaan merkittäviä määriä.
Kontu-härkäpapu kasvoi hyvin ja rehevän kasvuston ansiosta rikat pysyivät kurissa. (Kuva: Katariina Manni, HAMK)
Hernepellossa rikkoja alkoi kasvaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa keväällä, osittain ehkä johtuen siitä, että pelto oli vain kevytmuokattu ennen kylvöä. Rikkakasvien torjuntaruiskutus tehtiin 17.6. Fenixillä, käyttömäärä 1 l/ha, ja se tehosi hyvin. Onnistuneesta rikkakasviruiskutuksesta huolimatta mm. jatkuvien sateiden seurauksena peltoon muodostui rikkoja uudelleen, mutta tällöin niitä ei voitu enää ruiskuttaa, koska herneen kasvu oli jo niin pitkällä. Rikkakasveista ei kuitenkaan muodostunut suurta haittaa, koska rehevä hernekasvusto tukahdutti ne.
Herneen puinti ajoittui aikavälille 3.-10.10. Puintikosteus oli n. 20 %. Herne viljeltiin puhdaskasvustona ja se lakoontui pahasti. Lakokasvusto vaikeutti puintia ja lisäsi korjuutappioita merkittävästi, kun osa sadosta jäi puimatta. Lisäksi varsi oli puintihetkellä sitkeää ja se vaikeutti kasvuston saamista puimurin pöydälle. Puinnin jälkeen herneet murskattiin ja sekaan lisättiin AIV 2 Plus –säilöntäainetta n. 5-6 l/tonni. Varastointi tehtiin heti murskauksen jälkeen laakasiiloon.
Härkäpavun puinti tapahtui 7.10. Puintikosteus oli korkea, noin 48 %. Kasvusto oli puintihetkellä hyvin pystyssä. Kasvuston väri oli hyvin tummunutta ja palot mustuneet, mikä on tuleentuneen kasvuston ominaisuus.
Puintihetkellä pystyssä olevaa, hyvin tuleentunutta Kontu-härkäpapua. (Kuva: Katariina Manni)
Puintia edeltävänä yönä ja vielä aamulla oli pakkasta useampi aste, mikä teki härkäpavun palon kuoresta kostean ja nahkean sen sijaan, että se olisi ollut kuivan rapsakka. Tämän seurauksena kaikki palot eivät auenneet puitaessa ja kokonaisia palkoja joutui papujen sekaan erottuen mustuneina palkoina vaaleiden papujen seassa. Palkojen kuorista ei kuitenkaan pitäisi olla erityistä haittaa ruokinnassa. Rehuarvoiltaan ne ovat todennäköisesti itse papuja huonompia, mutta osuus koko massan kuiva-aineesta on kuitenkin sen verran pieni, ettei sillä ole suurtakaan merkitystä.
Puitua härkäpapua, jossa papujen seassa jonkin verran aukeamattomia palkoja ja palkojen kuoria. (Kuva: Katariina Manni, HAMK)
Puinnin jälkeen pavut murskattiin ja sekaan lisättiin AIV 2 Plus –säilöntäainetta n. 5-6 l/tonni. Varastointi tehtiin heti murskauksen jälkeen laakasiiloon.
Härkäpavun murskaus pellolla, murskattua ja hapotettua härkäpapua, varastointi tiivistämällä laakasiiloon. (Kuvat: Katariina Manni, HAMK)
Kuvia Kontu-härkäpavun murskesäilönnästä.
Herneen keskimääräinen sato oli 14 %:n varastokosteuteen muutettuna n. 2 100 kg/ha ja härkäpavun n. 2 100 kg/ha.
Härkäpavusta otettiin raaka-ainenäyte ennen varastointia, alla analyysitulos:
Murskesäilöttävä herne ja härkäpapu varastoitiin samaan laakasiiloon kerroksittain, koska käytössä olevien laakasiilojen määrä oli rajallinen. Alla analyysitulos näytteestä, jossa oli sekä murskesäilöttyä härkäpapua että hernettä:
Herne tuleentui härkäpapua paremmin ja aiemmin, ja sen puintikosteus oli melko alhainen, murskesäilöntää ajatellen jopa jo vähän turhankin alhainen.Puitavalla härkäpavullamurskesäilöntä oli tämän kasvukauden pelastus. Vaikka härkäpavun puinti tapahtui vasta lokakuussa, puintikosteus oli edelleen hyvin korkea. Kuivurissa kuivaaminen ei siis olisi ollut taloudellisesti kovinkaan kannattavaa.
Murskesäilöttyä hernettä ja härkäpapua käytetään lypsylehmien ruokinnassa. Se sekoitetaan appeeseen, jonka muut peruskomponentit ovat nurmisäilörehu, ohra-kaura-seos, rypsirouhe ja kivennäiset. Osan aikaa appeessa on myös härkäpapusäilörehua ja vehnää. Lypsyrobotilta lehmät saavat vilja-rypsi-seosta sekä täysrehua.
Murskesäilöntään siirtymisen yhtenä merkittävänä perusteena oli kuivauskustannusten poisjääänti. Töiden kannalta etuna on se, kun murskaus tehdään puinnin yhteydessä, saadaan syöttövalmista rehua, joka sopii aperuokintaan. Tämä yksinkertaistaa ruokintatyötä. Murskesäilötty väkirehu tuo kosteutta appeeseen, ja sen etu tulee esiin erityisesti silloin, kun pääosa muista appeen komponenteista on kuivia.
Videoita härkäpavun ja herneen korjuusta ja säilönnästä
Videot on kuvattu Mustialan opetus- ja tutkimusmaatilalla.
Härkäpavun korjuu säilörehuksi; niitto, noukinvaunu ja paalaus
Härkäpavun niitto; koneen säädöt
Härkäpavun korjuu noukinvaunulla; koneen säädöt
Härkäpavun puinti ja murskaus
Herneen puinti
Herneen puinti ja murskaus
